Olin eilen töissä ja olo oli kuin laskuhumalaisella sieltä kotiutuessani. Olin kuitenkin jo aikaisemmin päättänyt, että minä muuten lähden lenkille töiden jälkeen.
Olen pakoillut lenkkeilyä tässä lähiaikoina liikaa. Tiedän, että oikeasti pidän siitä mutta sen löytäminen elämääni on ollut taas hankalaa. Jotenkin on edelleen kauheat ennakkoluulot sitä kohtaan (en ollut nuorena kovin urheilullinen) ja tuntuu, että aivoihin on syöpynyt ajatus "ei musta ole siihen", "ei se ole kivaa", "kuitenkin alkaa heti pistämään vatsasta tms".. Vaikka fiilis on täysin päinvastainen, kunhan vain saan itseni sinne lenkille. Jotenkin osittain PELKÄÄN sitä lähtöä sinne; entä jos koen edelleen niitä tunteita kun nuoruudessa, jolloin en saanut omasta urheilusta mitään irti vaan koin koko ajan epäonnistumisen tunteita, joka taas johtui toisten haukkumisesta, huonosta itsetunnosta, vääränlaisesta ravinnosta ja huonosta kunnosta. Nykyään tilanne on kuitenkin aivan toisenlainen ja lähtökohdat erilaiset.
Lähiaikoina olen pakoillut lenkkeilyä siitä syystä, ettei ole muka aikaa. No onhan arki hyvinkin kiireinen, koska yritän yhdistää opinnot sekä työt + vapaa-aikaan menee oma osansa ja nukkuakin tarvitsisi toisinaan. Suurin tekosyy minulle on kuitenkin koira. Jepjep. Se on totutettu siihen, että pari lenkkiä päivän aikana on saatava. Ei osaa tehdä asioita pihaan, ja omasta mielestäni asia on kyllä niin, että jos koiran ottaa niin se myös lenkkinsä ansaitsee. Pelkkä pihaelämä aitauksessa tai narun päässä ei ole koiran elämää laisinkaan. Ja kun koiran lenkittämiseen menee päivän aikana jo noin tunti (toisinaan enemmän, toisinaan vähemmän) niin ei ole vaan jaksanut näiden lenkkien jälkeen raahautua vielä itse lenkille. Nyt päätin, että asiaan on tultava muutos. Tämä peli ei enää vetele. Joko pakotan mieheni koiran kanssa lenkille sellaisina päivinä kun haluan itse juoksemaan (vaikka onkin maailman laiskin sen suhteen, murh) tai sitten otan koiranlenkin alku-/loppuverkaksi.
Koira on tosiaan 8-vuotias collie/kultsiristeytys. Ei ihan ikäloppu, mutta keski-ikäinen. Energiaa on ja lenkille haluaa; mutta hyytyy jo melko nopeasti. Hölkkälenkit tämän kanssa ei tule siis kuuloonkaan, koska siitä ei vaan tule mitään. Toisinaan hölkätään pieniä pätkiä, mutta koira haluaa pysähdellä ja itselläni menee hermot kun ei pääse menemään omaa tahtiaan vaan saa vetää herra Marttia perässä. Ajattelin, että koira myös nauttii lenkeistä enemmän kun ei tarvitse väkisin juosta. Sen sijaan metsässä irtona ollessa jaksaa juosta kanssani hieman paremmin kuin narun päässä. On kuitenkin parempi erottaa toisistaan omat hölkkälenkit ja koiralenkit jotta pysyy omat ja koiran hermot kasassa. Nuoremman ja aktiivisen koiran kanssa asia olisi varmasti toisin. :)
Eilenkin töiden jälkeen mietin, että jaksanko oikeasti lähteä ulos vielä koska olo oli heikko ja väsynyt. Tämä johtui luultavasti vain siitä, että olin kököttänyt koko työpäivän sisällä kaupassa ja syönyt huonosti. Olen yleensä sellainen, että kun jotain päätän niin sen myös teen. Joten revin itseni väkisin ylös ja ulos - muuten en olisi varmaan saanut yöllä unta itsevihassani. :D Mutta oikeasti, nyt on pakko muistaa että se lähteminen on vaikeinta; lenkillä ollessa fiilis oli todella hyvä ja sen jälkeenkin erinomainen! Hyvä minä! Pitää vihdoin takoa päähäni, että se lenkkeileminen on mahtavaa - sinne on päästävä. Eikä miettiä asiaa pakollisena pahana. Oikeasti minua vaivaa jonkinlainen saamattomuus tämän asian suhteen.
Romahdus kyllä meinasi tulla lenkillä; olin liian innokas enkä jaksanut alkuun kävellä tarpeeksi kauan ja lämmitellä kehoa koitokseen. Hölkkäsin heti alkuun 3km suht nopealla vauhdilla verrattuna siihen, että en ole hetkeen käynyt hölkällä. Kunto on kuitenkin pysynyt ihan hyvänä kiitos kuntosalin sekä koiran. Mutta tuon 3 kilometrin jälkeen alkoi pistämään alavatsasta sekä vasemmasta lavasta hartiaan asti. En ymmärrä mikä lapaani vaivaa, sen kanssa on ollut koko nuoruuteni ongelmaa. Voisi kuvitella, että hölkätessä juuri alavatsakipu olisi pahin, mutta tuo lapa häiritsi minua lenkillä kaikista eniten. Ei tee tätä aina, mutta ilmeisesti paikat olivat nyt niin jumissa. Jotain häikkää siinä kuitenkin on, koska päivittäisessä elämässä napsuu ja paukkuu erikoisesti; ja särkee usein. No, päätin kuitenkin kävellä reippaasti hetken, jos pääsisin näistä kivuistani eroon. Kyllä se auttoikin, ja hetken päästä ei enää sattunut.
Meinasi kuitenkin nousta viha itseäni kohtaan, koska jouduin kävelemään välissä. Olin suunnitellut, että juoksen koko 5-6km. Tätä oikeastaan valaistumisenikin koski. Opin, että se itseviha ei auta tälläisessä asiassa yhtään mitään. Kuntoilun suhteen ei kannata tehdä ikinä ehdotonta suunnitelmaa - vaan mennä omien resurssien mukaan. Jos joku asia ei nappaa, on keksittävä jotain muuta mikä nappaa. Jos tänään ei huvita kuntosali, niin sitten vaikka lähteä luontoon katsomaan kauniita maisemia. Liikunnasta ei kannata tehdä ehdotonta; vaan itselle mukavaa. Keskittyä omaan hyvinvointiin ja kuunnella omaa kehoa. Meinasin tosiaan turhautua, mutta ymmärsin hyvin nopeasti heittää nämä negatiiviset ajatukset saavat painua hiiteen koska tärkeintä on se että yritän liikkua ja pidän siitä. Ei se, että saan suoritettua kaiken täydellisesti suunnitelman mukaan. On aika hieman höllätä pipoa. Kuntoiluinnostukseni usein laantuukin siihen, että toisinaan olen liian tiukka itselleni ja jonkinlainen perfektionisti. Kuitenkin tajusin, että tärkeintä on se, ettei ikinä lakkaa yrittämästä. Tajusin myös, että jos en pysty tekemään jotain asiaa niin voin vaihtaa suunnitelmaa.
Kun hölkkä ei sujunut putkeen kaikki, kävelin välissä varmaan 1-2km ja sainkin hyvän idean että menen eräälle metsäpolulle tekemään askelkyykkyä. Ihan mahtavaa!! Nyt muuten tuntuu reisissä, että jotain on tullut tehtyäkin. Sain siis yllättävän paljon irti lenkistä, vaikka hölkkä hieman ontuikin. Käsitin myös sen, että kuinka monipuolista omasta lenkkeilystään voi tehdä. Ei aina tarvitse hölkätä samaa matkaa, vaan kannattaa suosia myös intervalleja tai esimerkiksi juuri lihaskunnonkin treenaamista. Vain oma mielikuvitus on rajana. Askelkyykyn jälkeen tuntui, että kivut loppuivat ja paikat vihdoin lämpenivät. Sain otettua vielä pari intervallia + lopuksi juoksin todella nopealla temmolla noin kilometrin matkan. Lenkin jälkeen oli uskomattoman hyvä olo, ja koiran kanssa kävellessäni iltalenkkiä ja omaa loppuverryttelyä oli käveleminen hankalaa koska askelkyykky taisi purra oikeisiin lihaksiin. Ovat nyt tänään edelleen aika kipeänä.
Nyt päätin, että lenkkeilystä on tehtävä osa arkea keinolla millä hyvänsä. Siis nimenomaan nämä hölkkälenkit, koska siitä oikeasti nautin. :) Lähteminen on aina hankalinta, ja sen jotenkin unohtaa kuinka mahtavaa se on kun antaa itsensä laiskistua.. Mutta ajattelin, että pari kertaa hölkkää + pari kertaa kuntosalia on itselleni sopiva tavoite /viikko. Riippuen toki kuinka kiireinen viikko on.
Ja hei pari pakollista habaherutus kuvaa.. :D Haba on ihan kiva, mutta miten nää allit saa pois?! Siinä on mun seuraava operaatio!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti