Matkustelemattomuus

Avasin sen Iltalehden sivun taas, vaikka ei olisi pitänyt. Terrorismivaarasta puhutaan, kuinka iskuja ollaan voitu suunnitella lähipäiviksi muuallekin Eurooppaan. Argh. Aloin tässä pelonsekaisin tuntein miettimään, kuinka sekaisin maailma oikeasti on ja miten täällä uskaltaa liikkua yhtään minnekään enää? Samoin tajusin, että itse matkustelen oikeasti todella vähän verrattuna muihin ihmisiin. Tuntuu, että kaikki haikailevat koko ajan jonnekkin matkalle lämpimään mutta itse en juuri jaksa välittää.

Matkusteluhistoriani on melko pieni, jos Ruotsia ja Viroa ei lasketa niin olen käynyt Kanariansaarilla vuonna 2004 sekä Turkissa vuonna 2011. En oikeastaan tiedä, mistä tämä tylsä asenteeni matkustelua kohtaan on syntynyt. Ensinnäkin, perheellämme ei ole ikinä ollut varaa esimerkiksi käydä ulkomailla kerran vuodessa - kuten monet muut ystävistäni lähti joka hiihtoloma Espanjaan tai minne milloinkin. Jotenkin olen tottunut elämään sellaisessa ympäristössä, missä matkustelua ei harrasteta kuin korkeintaan ruotsinlaivoille. Nuo molemmat kerrat kun olen etelässä käynyt, niin ovat sellaisia että minut on joku muu "väkisin" mukaansa repinyt.. Että nyt mennään. Itse tuskin olisin saanut aikaseksi.

Asiaa ei auta, että pelkään lentokoneita aivan vietävästi. En nauti niistä matkoista yhtään, enkä varsinkaan nyt kun lähiaikoina on koneita kadonnut ja pudonnut ties minne. Tajusin myös, että on positiivinen asia matkustelemattomuudessani. Luultavasti en ainakaan usko, että satun eksymään paikkaan jossa on terrorismia. Epäilen, että terroristit eivät löydä tänne pikkukylään metsän keskellä. Mutta matkustelemattomuuteni ei suinkaan johdu siitä, että pelkäisin matkalla tapahtuvan jotain. Niinhän ei voi elää, että et tee mitään koska pelkäät. Sehän on fakta, että mitä vaan voi tapahtua missä vaan. Sekoaahan siinä, jos liian varovaiseksi alkaa ja jättää ns. "elämättä". Porkkanaan voi tukehtua tai vaikka auto-onnettomuudessa huomenna koulumatkalla.

Jotenkin matkustelu on minulle aina ollut vain stressaavampaa, kuin se mitä se antaisi. En näe mitään suuria tarpeita lähteä kiertämään maailmaa, sillä minulla on ihan hyvä näinkin. Tämä saattaa olla kyllä pientä stressinpakoilua ja elämänhallintaa - en vaan jaksa useinkaan mitään "ylimääräistä" showta, kun tuntuu että elämässä on muutenkin ihan tarpeeksi. En tiedä missä välissä sitä matkustelisi, koska tuntuu että "kaiken ylimääräisen" vapaa-ajan olisin valmis viettämään kotisohvalla tai omia juttujani touhuten, kuten keskittyen liikuntaan ja harrastuksiini.

Positiivisena tässä on ollut varmasti myös se, että jää ainakin rahaa säästöön enemmän kuin matkustellessa jäisi. Olen ylpeä myös siitä, että en koko ajan haikaile jonkun asian perään vaan olen onnellinen juuri tässä juuri näin. Eräs ystäväni haikailee matkoja koko ajan, koska on lapsena siihen totutettu. Omaan korvaani se kuulostaa oudolle; sillä onhan ihmisen ymmärrettävä ettei monellakaa ole resursseja lähteä ulkomaille 2-3 kuukauden välein varsinkaan työttömänä. Onni pitää löytyä siitä arjesta jossa elät, sillä ainoastaan se takaa maksimaalisen tyytyväisyyden elämään - ei nämä arjesta poikkeavat luksukset jotka ovat harvinaista herkkua. En minä ainakaan haluaisi elämässäni olla onnellinen vain kerran vuodessa päästessäni ulkomaille.

Toisinaan mietin, että jäänkö jostain paitsi. Kaikkialla hoetaan, että nuorena pitää matkustella ja kerätä kokemuksia ennen kuin asettuu aloilleen ja alkaa perustamaan perhettä. Tuntuu, että olen kokenut elämässäni enemmän oikeastaan kuin olisin halunnutkaan. En jaksa enää hakemalla etsiä niitä kokemuksia, eiköhän elämä opeta. Ja olen päätynyt ajatukseen, että niin kauan kun joku ei tunnu hyvältä niin en sitä tee vain siksi, että muutkin tekevät tai että muut saavat nautintonsa siitä. Meitä ihmisiä on niin erilaisia, tärkeintä on oppia lukemaan ja kuuntelemaan itseään. Näin pystyy rakentamaan omanlaisensa elämäntyylin joka tuottaa onnea itselleen. Ja jos mieleni matkustelun suhteen muuttuu (en ole rajannut vaihtoehtoa pois, ettenkö joskus kiinnostuisi matkustamisesta tai haluaisi lähteä reissulle) niin uskon sopivan raon löytyvän myöhemminkin, jos siltä alkaa tuntumaan.

Joskus sinkkuna mietin, että olisi kiva lähteä vaihtoon koulun kautta ulkomaille jotta saa CV:n näyttämään paremmalta - ja sitä arvokasta kielitaitoa. Se ei kuitenkaan enää ole vaihtoehto, koska en halua kituuttaa itseäni vieraassa maassa vieraiden ihmisten keskellä kun tiedän että minulle rakkaat asian ja ihmiset ovat täällä Suomessa. Suomessa matkailu minua kiinnostaa tällä hetkellä eniten; Lappi kiehtoo. Jos olisin sinkku, voisin kuvitella lähteväni sesonkityöntekijäksi esimerkiksi hiihtokeskukseen. Tällä hetkellä kuitenkin nautin enemmän kotona touhuamisesta kuin Espanjan hietikoilla makaamisesta.

Oikeastaan isoin unelma "matkustamisen" saralla on oma kesämökki. Okei, voidaanko se oikeasti liittää matkustamiseen? :D Mutta ennemmin mökkielämä houkuttaa kun kaipaa rentouttavaa aikaa elämäänsä ja jotain erilaista. Voisi pakata omat kimpsut ja kampsut ja lähteä kesämökille miettimään asioita. Siis "talviasuttava kesämökki". Oi, sellainen olisi hieno! Taidankin alkaa säästämään siihen tulevat ylimääräiset matkustelurahat. Hehheh.

Onko täällä joku muu yhtä aktiivinen matkustelemaan kuin minä? :)