maanantai 9. marraskuuta 2015

Rakkauteni



Olen niin iloinen, että jaksoin aikanaan poistua mukavuusalueeni ulkopuolelle ja astua tuntemattomaan. Olen iloinen, että jaksoin ponnistella irti suojakuorestani. Toisinaan minua ahdisti niin paljon, että olisin voinut oksentaa. Ajattelin, että tämä ei ole järkevä tunne millään tavalla - sillä tämän kaiken pitäisi tuntua hyvältä ja luonnolliselta. Kaikki muut sanoivat niin, ja neuvoivat että asioita jotka tuntuvat huonolta ei kannata jatkaa. Ajattelin myös, että tästä ei voisi ikinä tulla mitään, koska minulla oli aluksi niin skeptiset ja epäluuloiset ajatukset meitä kohtaan. Ajattelin, että meistä ei voisi tulla mitään koska en tuntenut aluksi mitään. Olin tunnoton.

Jostain tuntemattomasta syystä kuitenkin jatkoin ja annoin ajan kulua, vaikka ahdistus kasvoi toisinaan valtavaksi. En tarkalleen tiennyt edes mikä minua ahdisti. Ehkä se, että en tiennyt mikä on oikein ja mikä väärin. Mitä kannattaa tehdä, ja mitä ei. En tiennyt mitä järkeä elämässä on, ja mihin suuntaan sitä kannattaisi lähteä viemään. Päätökset tuntuivat vaikealta, ja ihmettelin miksei joku muu voisi tehdä päätöksiä puolestani tai kertoa kuinka kannattaa tehdä.

Tajusin kuitenkin aikanaan, että sillä ei ole mitään merkitystä. Elin elämäntilanteessa, jossa olin koko ajan epämukavuusalueella. Voin pahoin elämässäni olit siinä tai et. Halusin juosta pakoon kaikkea, itseäni ja koko elämää. En halunnut kokea enempää negatiivisa tunteita, kuin mitä elämääni kuului sillä hetkellä. En halunnut elämääni mitään hyvää, koska pelkäsin aikaa jolloin joudun taas pettymään. Jos joku olisi käskenyt minun seurata sydäntäni, niin en olisi tästä kliseestä huolimatta varmasti päässyt mihinkään järkevään paikkaan. Sydämeni ei kertonut minulle mitään vaan oli täysin mitäänsanomaton. Tajusin kuitenkin josain vaiheessa, että pakoon juokseminen ei ole loputon vaihtoehto. Aikanaan on kohdattava itsensä, unelmansa, toiveensa ja kohdata heikkoutensa.

Olit kuitenkin kärsivällinen ja jaksoit yrittää. Yritit ymmärtää, mutta olen varma että et ikinä minua täysin ymmärtänyt - ja tuskin ymmärrät vieläkään. Sillä ei ole väliä, sillä tärkeintä on ettet tuominnut minua ja tunteitani. Et myöskään tuominnut minusta sitä puolta, joka ei tuntenut mitään. Tunnen edelleen toisinaan outoja asioita elämän suhteen, mutta et tuomitse edelleenkään. Et välitä, vaikka en osaa aina selittääkään omia tuntemuksiani. Jaksat kuunnella ja puhua, vaikka et osaakaan auttaa.

Välillä mietin, kuinka eksyksissä olin silloin. Missä olisinkaan tällä hetkellä, jos et olisi astunut elämääni? En usko, että olisimme tässä jos et olisi ollut niin kärsivällinen minua kohtaan. Uskon, että olit tietyllä tapaa elämäni pelastus. Annoit elämälleni merkityksen. Ennen yritin vain selviytyä päivästä toiseen omituisessa sumussa. Elämässä ei ollut suuntaa. Annoit tulevaisuuden, josta unelmoida. Voin sanoa rehellisesti, että en välttämättä jaksaisi kovin hyvin ilman sinua. Olet parasta mitä elämässäni on tapahtunut pitkään aikaan ja varmasti parhaimpia asioita koko elämäni aikana.

En olisi uskonut, että lopputulos voisi olla tälläinen. Alkufiilikseni olivat meidän suhteen todella negatiiviset suorastaan. En uskonut, että tästä voisi tulla mitään vakavaa. Vedän kuitenkin sanani takaisin kun mietin asiaa nyt. Alku oli vaikeaa, ja jos olisit luovuttanut heti ensimmäinen vastoinkäymisen koittaessa emme olisi tässä. Olen kiitollinen, että olet noin rauhallinen persoona ja olet antanut minulle aikaa etsiä itseäni. Toisinaan vieläkin rämähdän nenilleni jonnekkin rämeikköön, mutta jaksat kerta toisensa jälkeen nostaa minut ylös. Onneksi sinä olit meistä se viisaampi ja näit meissä potentiaalia. Itse olisin juossut karkuun sillä kuvittelin, että se on ratkaisu kaikkeen. Olet saanut kuoren altani esiin ihmisen, jota minulla on ollut jopa itselläni ikävä. Olet opettanut minulle paljon asioita, jonka myötä olen ymmärtänyt mikä minulle on elämässäni tärkeää ja mikä ei. Olen kokenut kanssasi paljon, ja toivon että meillä on aikaa vielä monet vuodet laajentaa kokemustemme kirjoa. Olen oppinut nauttimaan elämästä, ja tunnen jopa päivittäin ilon, rakkauden ja onnen tunteita. Tunnen vihdoin, että elämä on elämisen arvoista.

Tärkeintä on, että olet siinä. Tärkeintä on myös se, että et lähde pois. En kestäisi sitä. On jännä, kuinka nopeasti elämä voi muuttua täysin sellaisen ihmisen kanssa, kenen kanssa et olisi ikinä kuvitellutkaan. On ihmeellistä, kuinka tärkeä ihmisestä voi muodostua melko lyhyessä ajassa - jota et ole aikaisemmin tuntenutkaan. Olen oppinut, että on annettava mahdollisuus ja katsoa elämää avarakatseisesti. Ennakkoluulot pitää heittää pois, jos ikinä haluaa saavuttaa mitään positiivista. Ikinä ei tiedä, mitä tulee tapahtumaan eikä ihmistä saa tuomita ennen kuin tutustuu. Elämä on löytöretki, ja voin matkan varrella törmätä mitä erilaisempiin kokemuksiin. Ota ne kaikkia avosylin vastaan. Negatiivista asioista tulee ottaa opikseen.

Olen pahoillani ennakkoluuloistani, joita minulla oli sinua kohtaan ja meitä kohtaan. Nämä kuukaudet ovat kuitenkin osoittaneet luuloni täysin vääriksi.Olen oppinut, että elämässä ei tarvitse heti tietää vastausta mihinkään. Voit elää päivä kerrallaan ja katsoa minne elämä kuljettaa. Kun se alkaa tuntumaan huonolta, voit aina perääntyä ja tehdä toisen ratkaisun. Olen ymmärtänyt, kuinka tärkeää on että uskaltaa yrittää. Ilman et voi löytää elämääsi kaivattua sisältöä; kun jatkat etsimistä epäluulottomasti niin se voi yllättää sinut täysin. Ehkäpä juuri silloin, kun olisit vähiten kuvitellut. On jännä, kuinka pienessä ajassa voi elämä muuttua täysin.

En olisi ikinä kuvitellut saavani näin hyvää parisuhdetta. En uskonut, että saan kokea mitään tälläistä. Olet tuonut onnen elämääni. En osaa sanoin kuvailla sitä, kuinka kiitollinen olen sinusta. Olen pahoillani, että en osaa sanoa tai näyttää sitä tarpeeksi usein. Olen tyytyväisempi elämään kuin moneen moneen aikaan. Tuntuu, että olen löytänyt sen toisen puoleni. Sinun kanssasi on hyvä olla ja tunnen oloni turvalliseksi. Näen myös tulevaisuutemme yhteisenä, ja uskon että kaikki tulee menemään ihan hyvin kunhan vain muistamme panostaa toisiimme ja elämään yleensäkin. Minulla on edelleen taistelemista sen kanssa, että vaikka muut ovat satuttaneet minua se ei tarkoita, että sinä aikoisit satuttaa. Lupaan, että pyrin itse tekemään kaikkeni sen eteen, että meillä on hyvä olla pariskuntana. On jännä kuinka pienessä ajassa toisesta voi tulla sinulle niin tärkeä, että et osaisi enää ilman elää. Oikeastaan en edes muista aikaa ennen sinua. Toisaalta, se aika oli niin huonoa että en haluaisikaan muistaa.

Vaikka olet elämässäni, minulla on tälläkin hetkellä ikävä sinua. Rakastan sinua. Toivon, että meidän väliimme ei ikinä tule mikään paitsi kuolema aikanaan, ja toivottavasti sekin mahdollisimman myöhään. Toivon, että saamme aikanaan perustaa perheen ja saamme rakennettua arjestamme onnellista ja iloista. Enkä todellakaan olisi uskonut puolitoista vuotta sitten tuntevani nyt näin. Mutta tiedän, että elän juuri nyt sellaista elämää jota olen kaivannutkin sellaisen ihmisen kanssa jota rakastan.

Kiitos sinulle. Rakastan sinua.

1 kommentti:

  1. Olen huutanut mieheni perheelle pelastaaksemme avioliittomme ainakin lastemme vuoksi. Hän on vain huijattu, että hän hylkäsi perheensä yliopistotytön takia, olen niin masentunut, että olen itsemurhan partaalla, mutta kun katson seitsemänvuotiasta poikaani, en vain pysty enää. Muutama päivä sitten minulle kerrottiin, että he menivät Bahamalle lomalle, kun hän vielä maksaa elatusapua, olen myynyt autoni vain maksaakseni asuntolainaa. Olen antanut kaikkeni lapsilleni ja lähtenyt ilman muuta kuin hengitykseni. Sisareni näki tilani, kun hän tuli tapaamaan veljentytärtään ja veljenpoikansa, hän pakotti minut ottamaan yhteyttä DR WALE:hen WhatsAppissa: +23457054019402, Siitä hetkestä lähtien, kun otin yhteyttä DR WALEen, elämäni on muuttunut. arvaa mitä? Minulla on autoni takaisin, mieheni on palannut kotiin ja jätti tyhmän nartun yksin. En ole koskaan nähnyt minkään toimivan näin nopeasti koko 53 vuoden aikana. Mieheni antoi minulle autonsa ja ajoi minut oikeuteen eilen uudistamaan lupaamme. Olen niin onnellinen, että avioliittoni toimii taas ja asiat ovat palanneet normaaliksi vain muutaman viikon kuluttua. Mieheni otti minuun yhteyttä välittömästi. DR WALE Loitsun lopetti. Se oli välitöntä. Olen edelleen shokissa odottamassa kuinka kauan tämä kestää. Mutta toistaiseksi se tuntuu taivaalta, koska mieheni on sisälläni, aivan kuten tapasimme ensimmäisen kerran, kun suostuin naimisiin hänen kanssaan. Rakkauslääkäri sanoi, että se on ikuista. Jatkan todistamista, jos tämä loitsua ikuisesti, kuten hän takuu. Mene hakemaan rakastajasi takaisin nyt......WhatsApp/Viber: +2347054019402 tai Sähköposti: drwalespellhome@gmail.com

    VastaaPoista