Paras tapa nollata pää

Metsä. Suomalainen metsä. Rauha. Hiljaisuus. Se on paras tapa nollata pää. Ei viina ja juhliminen, kuten tuntuu monilla muilla olevan. Olen tyytyväinen, että tämä on oma tapani saada ajatukset kasaan ja olotilan rennoksi.

On aivan mahtavaa, että aivan pihatiemme päästä lähtee suuri metsä polkuineen ja rämeikköineen. Sinne saa "sukeltaa" metsän siimekseen, rauhaan ja hiljaisuuteen. Ei taatusti tule ketään vastaan, ainakaan kahdella jalalla kävelevä. Mahtavaa!! Rakastan olla omassa rauhassa ja ajatella mitä kummallisempia asioita. Vaikka koulu-/työpäivän jälkeen olo tuntuu voimattomalta, niin todellakin kannattaa lähteä ulos raikkaaseen ilmaan. Mieli piristyy ja saa hieman päätään kasattua. Aivan erilainen olo sen jälkeen.

Rakastan samoilla metsässä ilman mitään päämäärää. Lähimetsämme on onneksi sellainen, että sinne ei helpolla eksy vaikka se onkin iso. Toisinaan yritän "eksyttää" itseäni ihan tahallaan, koska tiedän että molemmilla puolilla metsää kulkee tie ja aina löydän lopulta perille. Varmuudeksi on myös puhelin mukana. Nautin vaan siitä metsän fiiliksestä ja olemuksesta niin paljon, että en voi sanoin kuvata. Jos ja kun me joskus muutamme, niin en suostu "huonompaan" paikkaan muuttamaan vaan sen metsän on alettava vähintäänkin 100m päästä taloa. Kaupunki tai edes taajama ei tule kuuloonkaan! Metsä jotenkin voimaannuttaa minua ja auttaa jaksamaan.

Koiralle on myös älyttömästi parempi vaihtoehto lähteä metsään ja päästää se vapaaksi, kuin että joutuisi lenkkeilemään hihnan päässä tietä pitkin. Koiramme alkaa olemaan jo melko iäkäs, mutta huomaan että tälläiset metsälenkit aktivoivat sitä aivan eri tavalla kuin "tavalliset lenkit". Koira on kyllä edelleen aktiivinen ja energinen iästään huolimatta, mutta huomaan että metsälenkeillä käyttää paremmin energiansa kuin hihnassa sitä ei kiinnosta yhtään lönkötellä vaan "laiskistuu". Pidän myös itse siitä, ettei tarvitse roikkua hihnan perässä vaan saa kulkea omaa tahtiaan ja koira omaansa.

Flunssa on alkanut hellittämään, ja otettiin koiran kanssa hieman hölkkääkin metsässä. On se vaan niin kivaa! :) Koira ei vaan jaksa aina ihan sitä tahtia mihin oma energia riittäisi, se toisinaan harmittaa. Useinkaan ei tule enää lähdettyä yksin lenkille, kun tarvitsee koira joka tapauksessa lenkittää. Tässä on asia jossa pitäisi ehdottomasti tsempata ja lähteä hölkälle!

Huomasin myös, että talviaikaan siirryttäessä pimeys tulee uskomattoman nopeasti. Tähän ei ole tottunut ja se yllättää. Pimeässä metsässä on oikeastaan tunnelmallista. Asiat näyttävät jotenkin erilaiselta ja jopa hieman pelottavalta tai aavemaiselta - mutta en oikeastaan jaksa pelätä. Nautin siitä. Tiedän, että luultavasti kukaan muu ei ole niin tonttu että hengailee tuolla pimeässä metsässä. Ainoastaan pitää olla tarkkana, että on tarpeeksi aikaisin kotona (tai tarpeeksi lähellä kotia), että osaa suunnistaa vielä kotiin. Kun se suurin pimeys iskee, niin ei oikeasti näe enää mitään ja suunnistaminen on hankalaa. Mietinkin kerran taskulampun kanssa tuttua polkua mentäessä, että jos tämä lamppu nyt menisi rikki niin kuinka ikinä löytäisin kotiin vaikka olin alle kilometrin päässä kotoa. No, ehkä silmät tottuisivat sen verran.

Tässä vielä hieman huonoja kuvia. Pahoittelen, että näytän ihan pyllyapinalta mutta kertovatpa ainakin oikean kuvan millainen olen. :D Nimim. nainen, joka on maailman laiskin laittautumaan. Lenkillä vielä päivän meikit levisi ja saa näyttämään, kuin en olisi nukkunut koko viikon aikana tuntiakaan. Sorry guys.